Meillä on ollut ilo pitää kotiapulaista. Aluksi siivous ja pyykki oli omilla harteilla, mutta näitä neliöitä putsatessa saa heti aloittaa uudestaan toisesta päästä kun on on siivonnut toiseen päähän asti. Sitten meillä oli Señora Angeles joka kävi siivoamassa kahdesti viikossa parin kuukauden ajan. Sitten meillä oli Bety noin neljän kuukauden ajan, hän kävi joka päivä Tolucan takaa meillä duunissa, eikä vapaa-illoista voinut kuin unelmoida. Sitten Moskovaan lähteneiden suomalaistuttaviemme Andrea vaihtoi meille. Andrea asuu meillä, kämpässä kun on oma huone apulaista varten. Lapsetkin viihtyvät hänen kanssaan hyvin ja olemme voineet luottaa häneen kaikessa, ja olemme uskaltaneet ottaa pari vapaa-iltaakin. Mutta nyt kun molemminpuolinen luottamus on rakennettu, lapset ovat oppineet olemaan hänen kanssaan, suomalaisreseptit opetettu, niin sittenpä tämä tyttö haluaakin lähteä asumaan poikaystävän kanssa. Ei kun onnea vaan matkaan ja etsimään uutta ahertajaa meidän huusholliin.

Ei, kyllä se vaan niin on että en minä paria kuukautta enempää jaksa tehdä kaikkia kotihommia, kun rouvakin on päivät yöt töissä - ainakaan jos sille on realistinen vaihtoehto. Meksikossa pystyy palkkaamaan täyspäiväisen apulaisen samalla hintaa kuin suomessa saa siivouksen kaksi kertaa kuukaudessa. Sano vaan että laiska ukko, mutta kyllä me uusi apulainen vielä etsitään. Huushollin managementissä, kaupassakäynnissä, ruoanlaitossa ja lastenhoidossa riittää hommaa ilman siivoustakin ja pyykinpesua. Jos jää töistä pois kotiin kolmen lapsen kanssa, niin työt eivät ainakaan vähene kun hoitaa hommansa kunnolla. Saatan jopa hieman ymmärtää kotirouvia :-)

Haastattelemme Andrean ystävättären huomenna, saapa nähdä mitä tuleman pitää...