Lähdimme aamuvarhain Hämeenlinnasta, ja kaikki sujui kuin elokuvissa. Herätys oli aamukuuden korvilla ja lapset heräsivät hyvin ja suhteellisen hyvällä tuulella huolimatta aikaisesta aamusta. Pukeminen sujui ja aamiastakin ehdittiin syödä. Olimme pari tuntia ennen lähtöä Helsinki-Vantaalla, matkatavaroiden jätössä ei ollut jonoa. Lentokentänkulman isovanhemmatkin olivat tulleet hyvästelemään. Odotellessa ostimme Roberts Coffeesta mukillisen Jaffaa ja neljä keksiä, joiden avulla jaksoimme Finnairin tarjoamisiin asti. Tuntui hienolta, kun Finnairin henkilökunta pyysi lapsiporukat jonosta laivautumaan ensin.

Kone lähti vartin myöhässä, mutta sillä ei ollut mitään negatiivisia seurauksia, vaikka vaihdoimmekin Pariisissa. Kävelymatkaa 2D terminaalista 2C terminaaliin on noin 400 metriä. Lapset tulivat mukana kuin pienet enkelit, eivätkä unohtuneet matkan varrelle ikkunoita ihailemaan. Minäkin pysyin rauhallisena enkä äyskinyt lapsille yhtään - kun ei ollut tarvetta äkseeraamiseen. Pariisissa eniten aikaa vei passintarkastukseen jonottaminen 2C terminaalissa - noin 15 minuuttia. Sen jälkeen turvatarkastus, ja olimme hyvissä ajoin lähtöportilla joka sijaitsi heti turvatarkastuksen jälkeen. Emme ehtineet edes ikävystyä, kun laivautuminen alkoi. Olihan siinä jonoa täyteen myytyyn 290 matkustajan Boeing 777 koneeseen, mutta jono eteni kohtuullisesti.

Koneessa vajaan 12 tunnin istumisessa ehtii ikävystyä. Onneksi Air Francen 777-200ER:ssa on oma TV-ruutu myös turistiluokan matkustajille, josta voi katsella koneen sijaitia kartalla, pelata paria peliä ja katsella valinnan mukaan elokuvia, TV sarjoja tai uutislähetyksiä. Ruoka oli kaksi kertaa, pari tuntia lähdön jälkeen ja pari tuntia ennen saapumista Meksikoon. Väliaikana sai hakea evästä itsepalveluna. Lapset sinnittelivät hereillä pelien ja piirrettyjen voimalla kuutisen tuntia. Leolle tuli matkapahoinvointia turbulenssitärinän ja invaders-pelin yhdistelmästä, joka päättyi hallittuun pussioksennukseen ja uneen. Helena ei halunnut nukkua mutta nukkui kuitenkin ja Petteri viimeisenä taisteli tietokonepelin ja jäätelön voimalla. Minä en juurikaan nukkunut, mikä itse asiassa oli aika hyvä strategia jos ajattelee aikaerosta toipumista. Pää tosin oli kipeä seuraavana päivänä.

Meksiko tuntui hämmästyttävän kotoisalta puolentoista kuukauden Suomen lomailun jälkeen. Sää ei juurikaan parantunut, ilta oli pilvinen ja maa kuivui hiljalleen päivän sateiden jäljiltä. Oli suorastaan viileää, niinkuin sadekaudella usein on.

Kotona oli myös viileää, kun vaimo ei ollut laittanut lämmitystä päälle - eihän sisällä tarvitse olla +22,5 astetta lämmintä?

Koti on siellä, mihin sen laittaa - meillä edelleen Meksikossa. Ja onhan se mukava päästä omaan sänkyyn oman kullan kainaloon parin viikon yksinhuoltajuuden jälkeen!